Strozzi: Lagrime mie (Pietro Dolfino)

​

Lagrime mie, à che vi trattenete?

Perché non isfogate il fier dolore

Che mi toglie'l respiro e opprime il core?

 

Lidia, che tant'adoro,

Perch'un guardo pietoso, ahi, mi donò,

Il paterno rigor l'impriggionò.

Tra due mura rinchiusa

Sta la bella innocente,

Dove giunger non può raggio di sole;

E quel che più mi duole

Ed' accresc'al mio mal tormenti e pene,

È che per mia cagione

Provi male il mio bene.

 

E voi, lumi dolenti, non piangete?

Lagrime mie, à che vi trattenete?

 

Lidia, ahimè, veggo mancarmi

L'idol mio che tanto adoro;

Sta colei tra duri marmi,

Per cui spiro e pur non moro.

 

Se la morte m'è gradita,

Hor che son privo di spene,

Dhe [deh], toglietemi la vita,

Ve ne prego, aspre mie pene.

 

Ma ben m'accorgo che per tormentarmi

Maggiormente la sorte

Mi niega anco la morte.

 

Se dunque è vero, o Dio,

Che sol del pianto mio

Il rio destino ha sete,

Lagrime mie, à che vi trattenete?

​

Strozzi: Lagrime mie (Pietro Dolfino)

​

Kyyneleeni, miksi pidättelette itseänne?

Miksi ette huuhdo pois tuskaa,

joka salpaa henkeni ja tukahduttaa sydämeni?

 

Suuresti jumaloimani Lidia,

ah - minuun luomansa suopean katseen tähden 

on joutunut vangituksi isällisen raivon vuoksi.

Tuo kaunis ja viaton 

on teljetty muurien taakse,

minne auringon säteet eivät ulotu.

Minua suuresti raatelee 

ja tuskaani lisää tieto siitä,

että minun syystäni 

rakkaani joutuu kärsimään.

 

Ja te, silmät, ette itke!

Kyyneleeni, miksi pidättelette itseänne?

 

Oi, kuinka ikävöin Lidiaa,

rakastani, jota suuresti jumaloin!

Hän on kovien marmoriseinien sisällä -

huokaan, vaan en kuole!

 

Kunpa minun suotaisiin kuolla,

koska kaikki toivo on mennyttä;

voi, viekää pois elämäni,

teitä anelen, oi ankarat tuskani!

 

Mutta tiedän hyvin, että yhä vielä

lisätäkseen kärsimystäni, Kohtalo

ei anna minun kuolla.

 

On siis totta, oi Jumalani,

että vain kyyneleitäni

ankara Kohtalo janoaa.

Kyyneleeni, miksi pidättelette itseänne?

 

(Käännös Tuuli LIndeberg)

​